Suomi on maailman paras maa, ainakin jos mittatikkuna on asukkaiden inhimillinen pääoma. Näin arvioi Maailman talousfoorumi WEF vastikään julkaistussa raportissaan. Raportti arvioi muun muassa asukkaiden koulutus- ja taitotasoa ja sitä, kuinka hyvin maat hyödyntävät niitä työmarkkinoilla.
Suomen jälkeen toisella sijalla on Norja ja kolmannella Sveitsi. Muista Pohjoismaista Ruotsi sijoittuu listalla kuudenneksi, Tanska seitsemänneksi ja Islanti sijalle 20.
Kymmenen parhaan maan joukossa ovat Euroopan ulkopuolisista maista Kanada sijalla neljä, Japani sijalla viisi ja Uusi-Seelanti sijalla yhdeksän. Yhteensä tarkastelussa on mukana 124 maata.
WEF:n raportin pääteemat ovat koulutus ja työ. Kaiken kaikkiaan inhimillistä pääomaa mittaava indeksi koostuu 46 mittarista. Niihin lukeutuvat muun muassa ensimmäisen, toisen ja kolmannen asteen koulutukseen osallistuminen ja useita eri työmarkkinaindikaattoreita kuten työvoimaan osallistumista ja työttömyyttä.
Teemoja arvioidaan viidessä eri ikäryhmässä. Vanhemmissa ikäryhmissä huomioon otetaan muun muassa elinajan odote ja terveiden elinvuosien määrä.
Suomen pisteet ovat hyvät ennen muuta nuorimmissa ikäryhmissä, joissa peruskoulun osuus painottuu. Myös maailman parhaimpiin eri ikäryhmissä kuuluva korkeakoulutuksen läpäisyaste antaa Suomelle pisteitä.
WEF:n mukaan Suomi saa parhaat arviot muun muassa mittarilla, joka arvioi, kuinka helppoa koulutetun työvoiman löytäminen on.
Ruotsi erottuu Suomesta muun muassa heikomman peruskoulun vuoksi. Ruotsin peruskoulujen tason heikkeneminen on herättänyt viime vuosina huomiota kansainvälisesti. Oppilaiden suoriutumista mittaavissa Pisa-testeissä tulokset ovat viime heikentyneet nopeinta tahtia OECD-maissa, mistä OECD jälleen arvosteli Ruotsia hiljattain julkaistussa raportissaan.
Maailman talousfoorumi WEF on Genevessä päämajaansa pitävä voittoa tuottamaton säätiö, joka on tunnetuin vuotuisista korkean tason tapaamisistaan alppikaupunki Davosissa.
"Lahjakkuus, ei pääoma, on avainasemassa linkittämässä innovaatioita, kilpailukykyä ja kasvua 2000-luvulla. Jotta saisimme tehtyä tarvittavia muutoksista maailman piilevien kykyjen – ja siis kasvupotentiaalin – vapauttamiseksi, on meidän katsottava vaalikampanjasyklin ja osavuosiraporttien tuolle puolen", sanoi Klaus Schwab, WEF:n perustaja ja puheenjohtaja säätiön tiedotteessa.