Saturday, May 11, 2013

Kymmenen pisteen maa, anteeksi vaan

Pelastakaa lapset -järjestö ärsytti kuluneella viikolla suomalaisia kertomalla, että Suomessa on jokin asia hyvin.

Järjestön mukaan Suomi on maailman paras maa, jos haluaa tulla jossain äidiksi. Suomalaiset eivät tunnetusti suvaitse Suomen kiittelemistä – ainakaan väitettä, että sosiaaliturva ja terveydenhoito toimivat.

Järjestö yhdisti useita äitiyteen vaikuttavia tekijöitä. Se mittaili, kuinka suuri on naisten riski kuolla raskauden tai synnytyksen vuoksi. Samoin sitä, kuinka moni lapsi kuolee viiden ensimmäisen elinvuotensa aikana.

Mittareina oli myös hieman laajemmin äitiyteen vaikuttavia seikkoja: lasten mahdollisuus saada koulutusta, maan tulotaso ja naisten poliittinen asema.

Vertailun voittaja oli Suomi. Viidestä seuraavasta maasta neljä oli Pohjoismaita, järjestyksessä Ruotsi, Norja, Islanti, Hollanti ja Tanska.

Lopputulos on tavallaan itsestään selvä. Sellaiset maat pärjäävät, joissa käytetään verorahaa sosiaaliturvaan sekä kattavaan koulutukseen ja terveydenhoitoon. Menestyksestä kertoo myös se, että tasa-arvo on yleisesti hyväksytty päämäärä ja molempien sukupuolten työssäkäyntiä rohkaistaan. Kun vielä lisätään suuri asukasta kohti laskettu kansantuoteosuus, kärkimaat nousevat esille jo näillä taustamuuttujilla.

Vastaavasti on selvää ja surullista, että listan hännillä ovat köyhät Afrikan maat, jotka menestyvät huonosti monissa muissakin mittauksissa.

Kiinnostavia ovat hieman epäselvemmän ryhmän poikkeukset. Miksi Britannia on vasta 23:s? Minkä vuoksi Yhdysvallat on sijalla 30 ja luisuu alaspäin?

Sijoitusten perkaaminen on opettavaa esimerkiksi terveydenhoitoa suunnitteleville. Ilmi käy esimerkiksi se, että Britanniassa yllättävän moni äiti kuolee raskauden tai synnytyksen aikana.

Alan brittilääkäreiden järjestö (RCOG) kertoo, että äideille tarjottava raskauden ja synnytyksen aikainen hoidon ja avun taso vaihtelee Britanniassa suuresti: välttävästä kelvolliseen.

Yhdysvalloissa taas moitittiin presidentinvaalien kampanjoinnissa pohjoismaista sosiaaliturvan mallia heikoksi ja kalliiksi.

OECD:n tilastojen mukaan – ostovoima huomioon otettuna – Yhdysvalloissa terveydenhuollon julkiset menot asukasta kohden ovat kaksinkertaiset Suomeen verrattuna. Silti Yhdysvalloissa vastasyntyneiden lasten kuolleisuus on teollisuusmaiden suurinta: keskimäärin 11 000 vauvaa kuolee vuosittain ensimmäisenä päivänään.

Yhdysvalloissa syntyy enemmän keskosia ja alipainoisia vauvoja kuin teollisuusmaissa. Yhtenä merkittävänä syynä tähän pidetään sitä, että maassa on paljon teiniäitejä ja heistä pidetään liian vähän huolta.

Teinien raskaudet ovat useammin vahinkoja kuin vanhempien naisten, mikä taas johtaa yhdysvaltalaisten havaintojen mukaan siihen, että teiniäidit vetäytyvät: he eivät hakeudu terveydenhuollon piiriin eivätkä hoida riittävästi itseään tai raskauttaan.

Tämä näkyy myös raskauteen liittyvissä kuolleisuusluvuissa. Yhdysvalloissa yksi äiti 2 400:sta kuolee synnytyksen yhteydessä tai synnytykseen liittyvien myöhempien komplikaatioiden vuoksi. Suomessa vastaava suhde on yksi äiti 12 200:sta.

(HS Pääkirjoitus 12.5.2013)

No comments:

Post a Comment