FFP:n mukaan maailman toiseksi vakain valtio on Ruotsi. Vielä viime vuonna Suomi ja Ruotsi kuuluivat samaan vakausluokkaan "erittäin vakaa", mutta nyt Suomi oli nostettu yksin tähän luokkaan.
FFP listaa valtiot epävakausjärjestyksessä. Epävakain valtio eli numero yksi on Etelä-Sudan ja toiseksi epävakain Somalia. Aiempina vuosina epävakain valtio oli Somalia.
Venäjä on sijalla 85 ja Suomi siis viimeisenä sijalla 178.
Fund for peace laskee valtioiden sijoituksen esimerkiksi turvallisuuden, tuloerojen ja poliittisen tilanteen perusteella. Eri kriteerejä on yhteensä 12. Maat listattiin nyt yhdeksännen kerran.
No comments:
Post a Comment